Lähde: 17.4.2023 julkaistu tiedote STT Infon sivuilla

Aaltopahvipakkauksia valmistava DS Smith jatkaa investointeja Suomeen. Aiemmin julkaistun uuden Pirkkalan tehtaan lisäksi DS Smith investoi Suomen tehtaille sijoitettaviin koneisiin ja laitteisiin yli 10 miljoonaa euroa. Investointien myötä Tampereen Lielahdessa, Nummelassa, Pirkkalassa ja Iissä oleville DS Smithin tehtaille tullaan asentamaan uusia tuotantokoneita ja -laitteita.

DS Smith on Euroopan johtava kierrätettävien pakkausten toimittaja. Nyt tehtävien koneinvestointien myötä se laajentaa kotimaista tarjontaa ja varmistaa, että pakkaavaa teollisuus, verkkokauppa ja vähittäiskauppa saavat paikallisesti valmistettuina heille juuri oikeanlaisia, helposti kierrätettäviä ja kiertotalouden huomioivia aaltopahvisia pakkauksia, jotka vastaavat myös kuluttajien odotuksiin pakkauksista.

DS Smithin investoinnit Suomeen perustuvat yhtiön arvioon kasvumahdollisuuksista ja asiakkaiden tahtotilasta panostaa kiertotalouden mukaisiin pakkauksiin osaavan kumppanin kanssa. Pakkauksen odotetaan olevan muutakin kuin suojaava laatikko: sen odotetaan tehostavan tuotantoa, toimivan logistiikassa aiempaa tehokkaammin, olemaan mahdollisimman vähästä raaka-aineesta valmistettu, mutta silti suojaava, huomioivan kiertotalouden ja toimivan myös brändien tarpeet huomioiden.

DS Smithillä on tehdastoimintaa Tampereen, Pirkkalan, Nummelan ja Iin lisäksi Kuopiossa ja Akaan Viialassa, sekä myyntikonttori Raisiossa. DS Smith työllistää Suomessa suoraan noin 330 henkilöä, ja välillisesti tätäkin enemmän.