Vihti on saanut loistavan sijoituksen 20. toukokuuta julkaistussa Suomen Yrittäjien Kuntabarometri 2026 -tutkimuksessa. Kuntabarometri mittaa yrittäjien näkemyksiä kuntien toiminnasta ja yrittäjämyönteisyydestä. Tutkimuksen tuloksissa yrittäjät arvioivat Vihdin kaikkein parhaimmaksi paikkakunnaksi Länsi-Uudenmaan alueella sekä kolmanneksi parhaaksi Uudenmaan yli 10 000 asukkaan kuntien joukossa. Huomionarvoista on, että Vihti sijoittui suurten kaupunkien edelle, sillä taakse jäivät niin Helsinki, Espoo kuin Vantaakin.

Joka toinen vuosi toteutettava Yrittäjien Kuntabarometri -tutkimus kartoittaa kuntien ja yrittäjien yhteistyötä sekä elinkeinopolitiikan tilaa valtakunnallisesti, alueellisesti ja kuntakohtaisesti. Yrittäjät arvioivat tutkimuksessa oman kotikuntansa toimintaa. Alkuvuodesta tehtyyn kyselyyn vastasi koko Suomessa lähes 12 000 yrittäjää, joista Vihtiä koskeviin kysymyksiin vastasi 47 yrittäjää.

Vihdin tulokseksi muodostui keskiarvo 3.34/5, kun kaikilla vastaajilla keskiarvo oli 3.15/5. Kuntabarometria pidetään tärkeänä työkaluna elinkeinopolitiikan kehittämisessä, sillä se antaa kunnille suoraa palautetta yrittäjiltä.

– Olemme tehneet pitkäjänteisesti työtä yritysystävällisen toimintaympäristön eteen, ja Kuntabarometrin tulos osoittaa, että suunta on oikea. Samalla se muistuttaa siitä, kuinka keskeistä tiivis yhteistyö yrittäjien kanssa on kunnan elinvoiman ja kasvun kannalta, toteaa Vihdin kunnan elinvoimajohtaja Mika Herpiö. – Tulokset tarjoavat meille arvokasta palautetta ja toimivat hyvänä pohjana sekä vuoropuhelun vahvistamiselle että tuleville kehittämistoimille.

Tulokset kertovat määrätietoisesta kehitystyöstä

Vahva yritysmyönteisyys näkyy Vihdin tuloksissa: kunta ylittää valtakunnallisen keskitason sen kaikilla keskeisillä osa-alueilla.

Yrittäjät kokevat, että yritykset otetaan Vihdissä hyvin huomioon jo päätöksenteon valmisteluvaiheessa, ja että päätöksenteko on avointa ja yrityslähtöistä. Myös kunnan viestintä ja vuorovaikutus yrittäjien kanssa arvioidaan keskimääräistä paremmiksi.

Vihti saa tuloksissa hyvää palautetta myös siitä, että kunta osallistuttaa yrityksiä aktiivisesti hankintoihin ja kehittämiseen sekä tunnistaa elinkeinopolitiikan merkityksen osana kunnan toimintaa.

Yrittäjät kokevat, että kunnan johto arvostaa yrittäjyyttä, ja yrityksille suunnatut palvelut tukevat liiketoimintaa. Vihdin vetovoima yritysten sijaintipaikkana arvioidaan keskimääräistä paremmaksi, ja kokonaisuutena tulokset kertovat luottamuksesta kunnan suuntaan.

– Vihdin kunnan yritystyytyväisyys on noussut nyt kolmessa mittauksessa peräjälkeen. Tämä kertoo yrityspalveluiden kehityksestä ja hyvästä yhteistyöstä kunnan kanssa, toteaa Vihdin Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Jaakko Kuula.

Yrittäjien Kuntabarometri 2026 -tutkimuksen tulokset: Kuntabarometri

Kuvateksti: Yrittäjien Kuntabarometri 2026 -tutkimuksen tulokset julkaistiin 20. toukokuuta Kunnallisjohdon seminaarin yhteydessä Jyväskylässä. Vihtiä tapahtumassa edustivat Vihdin Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Jaakko Kuula (toinen vasemmalta) sekä Vihdin kunnan hallintojohtaja Essi Piirojärvi, elinvoimajohtaja Mika Herpiö, kunnanjohtaja Erkki Eerola, elinkeinopäällikkö Mika Partanen ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Leevi Pursiainen.